Irtipäästäminen rakentaa todellista turvaa
Turva syntyy siitä, että uskaltaa päästää irti
Kävin jokin aika sitten läpi omia tavaroita, sillä tuo on jäänyt nyt sairastamisen vuosina tekemättä säännöllisesti ja tavaraa on kertynyt. Seisoin eteisessä vanha avainnippu kädessäni.
Siinä oli avaimia, joita en enään tarvinut. Olin kuitenkin kantanut niitä mukanani pitkään, en edes ollut enää huomannut niiden painoa.
Kunnes tuolloin pysähdyin ja kysyin itseltäni: ”Miksi minä kannan näitä edelleen?”
Kysymys ei oikeastaan koskenut avaimia. Se koski kaikkea sitä, mikä oli ennen ollut osa turvallisuuden tunnetta. Muistoja. Vanhoja rooleja. Odotuksia. Tarvetta pitää elämä hallinnassa.
Ehkä meillä kaikilla on omat avainnippumme.
Ne eivät kilise taskussa, vaan kulkevat mukanamme ajatuksissa. Ne voivat olla uskomuksia siitä, millaisia meidän pitäisi olla. Pelkoa siitä, että emme riitä. Tarvetta miellyttää muita. Tai jatkuvaa pyrkimystä ennakoida jokainen mahdollinen mutka elämässä.
Pidämme niistä kiinni, koska tuttu tuntuu turvalliselta. Mutta onko tuttu aina sama asia kuin turvallinen?
Hallinnan tunne ei ole sama kuin turva
Moni meistä uskoo, että turvallisuus syntyy siitä, että elämä pysyy omissa käsissämme. Kun suunnittelemme tarpeeksi hyvin, vältämme virheet ja varaudumme kaikkeen mahdolliseen, kuvittelemme olevamme turvassa.
Silti juuri ne ihmiset, jotka yrittävät hallita kaikkea, ovat usein kaikkein väsyneimpiä.
Psykologinen tutkimus tarjoaa tähän kiinnostavan näkökulman. Hyvinvointia ei ennusta ensisijaisesti se, kuinka paljon pystymme kontrolloimaan elämäämme, vaan se, kuinka joustavasti kohtaamme sen, mitä emme voi kontrolloida. Tätä kutsutaan psykologiseksi joustavuudeksi.
Psykologinen joustavuus tarkoittaa kykyä kohdata vaikeitakin ajatuksia ja tunteita ilman, että ne alkavat ohjata koko elämäämme. Sen sijaan, että käyttäisimme voimamme epävarmuuden torjumiseen, voimme suunnata ne sellaiseen elämään, joka on omien arvojemme mukaista.
Hyväksymis- ja omistautumisterapiaa (ACT) koskeva tutkimus osoittaa, että juuri tämä kyky liittyy parempaan psyykkiseen hyvinvointiin, vähäisempään ahdistukseen ja suurempaan elämänlaatuun.
Toisin sanoen sisäinen turva ei synny siitä, että epävarmuus katoaa. Se syntyy siitä, että opimme elämään sen kanssa.
Irti päästäminen ei ole luovuttamista
Usein ajattelemme, että irti päästäminen tarkoittaa periksi antamista. Todellisuudessa se on jotakin aivan muuta. Se on sen tunnistamista, mikä kuuluu meidän vastuullemme – ja mikä ei.
Emme voi hallita muiden ihmisten valintoja. Emme voi estää kaikkia menetyksiä. Emme voi tietää, mitä huominen tuo.
Voimme kuitenkin päättää, millaisia ihmisiä haluamme olla tämän päivän keskellä ja juuri siinä piilee todellinen vapaus.
Kun lakkaamme käyttämästä kaikkea energiaamme siihen, mitä emme voi muuttaa, meille jää enemmän voimaa siihen, mihin voimme vaikuttaa: rakastamiseen, kohtaamiseen, kiitollisuuteen, luovuuteen ja toivoon.
Kun omat voimat eivät enää riitä
Olen huomannut, että elämässä tulee väistämättä hetkiä, jolloin omat suunnitelmat eivät enää kanna. Sairaus pysäyttää. Ihmissuhde muuttuu. Työ päättyy. Ovi sulkeutuu, vaikka olisimme tehneet kaiken oikein.
Juuri silloin nousee esiin kysymys: mihin turvallisuuteni oikeastaan perustuu? Kristillinen usko tarjoaa tähän vastauksen, joka on kantanut ihmisiä vuosisatojen ajan.
Turva ei rakennu sille, että elämä olisi ennustettavaa. Turva rakentuu Jumalan uskollisuudelle.
Raamatussa meitä kutsutaan yhä uudelleen luottamaan Jumalaan myös silloin, kun emme näe koko matkaa. Se ei tarkoita sitä, että pelko katoaisi tai kysymykset loppuisivat. Se tarkoittaa, ettei meidän tarvitse kantaa niitä yksin.
Jeesuksen sanat ovat yhtä ajankohtaiset tänään kuin ne olivat kaksituhatta vuotta sitten:
“Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon.” (Matt. 11:28)
Tuo kutsu ei ole lupaus elämästä ilman vaikeuksia.
Se on lupaus siitä, että meidän ei tarvitse kantaa kaikkea omin voimin.
Kevyemmät kädet
Ehkä siksi todellinen turva syntyy vasta silloin, kun uskallamme hellittää otettamme. Kun lakkaamme puristamasta mennyttä. Kun emme yritä väkisin hallita tulevaa. Kun uskallamme elää tässä hetkessä.
Silloin kätemme eivät jää tyhjiksi, vaan ne vapautuvat vastaanottamaan rauhaa, armoa, uusia mahdollisuuksia ja ennen kaikkea luottamusta.
Kun lopulta laskin vanhan avainnipun pois, huomasin jotakin yllättävää. Tasku tuntui kevyemmältä, mutta vielä kevyemmältä tuntui sydän.
Ehkä todellinen turvallisuus ei synny siitä, että pidämme elämästä yhä tiukemmin kiinni. Ehkä se syntyy siitä, että uskallamme avata kätemme.
Tutkimus kutsuu tätä psykologiseksi joustavuudeksi. Usko kutsuu sitä luottamukseksi. Minä ajattelen, että ne kohtaavat samassa paikassa.
Siellä, missä ihminen lakkaa kantamasta kaikkea yksin ja löytää levon ensin omasta sydämestään ja lopulta Jumalan käsistä.
Vapaus on toinen kotini kirja kertoo sairastamisesta ja siitä kuntoutumisesta sekä lopulta parantumisesta. Sen voit käydä ennakkotilaamassa verkkokaupasta.
