Sukellus syvemmälle itseen
Kuka minä olin ennen kuin tulin siksi, joka nyt olen. Kuka oikeastaan olin ennen kuin elämä heitti päälleni erilaisia rooleja, malleja ja viittoja. Kuka olin ennen kuin elämänkoulussa opittu ja koettu muovasi minusta tällaisen. Minkälainen olen ilman muiden odotuksia ja velvollisuuksia? Kasvoin ymmärtämään, että ihminen rakentaa muureja ja erilaisia naamareita, jotta voidaan suojella sitä, mikä itsestä on enään jäljellä.
Viime kuukaudet olen ihmetellyt kaikkea sitä, mitä sisälläni tapahtuu. Koen, että ikään kuin uudella syvyysasteella käyn läpi uudelleen kokemus- ja tunnemaailmaani. Kun olosuhteet on otolliset sille, että on turvallista katsella, ihmetellä, olla itsensä kanssa. Lopputulos on kaunis, kaikkien kivuliaiden vaiheiden jälkeen. Kuin perhosen matka, toukasta, koteloitumisvaiheen jälkeen syntyminen perhoseksi. Se on prosessi, jonka mitään vaihetta ei voi jättää välistä.
Meni kuukausia, kun sukelsin vain kohti pohjaa. En arvannut, miten paljon syvälle on matkaa. Toisaalta aloin ymmärtää, miten vähän tiedän itsestäni. Samaan aikaan oivalsin, miten paljon minussa on syvyyttä. Olin hämmentynyt. Ennen pohjaa näin jo paljon, matkalle olisi tehnyt mieli pysähtyä, mutta ei, minun oli mentävä pohjalle saakka, jotta voi nousta ylös. Olen niin kiitollinen, että sain kokea tämän kaiken.
Luulen nyt näkeväni pohjalle asti, kun katselen ympärilleni, hämmästelen sitä, miten paljon näen ympärilleni. Tiedän, että olen koko loppu elämäni kestävän matkan äärellä. Jonkun hyvin merkityksellisen matkan äärellä. Minulla ei ole kiire mihinkään. Saan rauhassa ottaa vastaan kaiken sen, mitä tällä matkalla kohtaan. Ihmetellen ja ihaillen. Tunnustellen ja oivaltaen.
Syväsukellus pohjalle vaati sen, että luovuin lähes kaikesta, jotka ovat olleet minulle tärkeitä asioita, kannatteleviakin. Vointini ei sallinut mitään, mitä tähän asti olin tehnyt. En voinut suunnitella tulevia päiviä ja hetkiä. Sukellus on yksinäistä puuhaa. Siellä ei ole ketään, joka on samaan aikaan menossa samanlaista läpi.
Olen tarkastellut omia mieleeni, kehooni ja sieluuni varastoituja erilaisia naamareita ja viittoja. Tietoisesti haluan edelleen riisua itsestäni pois kaiken sen, jota minun ei ole tarkoitettu olevan. Oleellisesti tähän liittyy primitiivirefleksien purkaminen ja sen myötä vapaa hermosto. Muutokset ovat olleet merkittäviä, kun traumaa kantanut osa on saanut vapautua.
Itsetuntemusksen lisääminen on mahdotonta yksin, sillä emme näe itseämme kuten muut meidät näkevät. Opimme kuitenkin tuntemaan itseämme yhä paremmin, mitä syvemmälle itseen me uskallamme katsoa ja mitä enemmän haluamme oppia tuntemaan Luojaamme.
Mielen sisälle on varastoituneena paljon sellaista, joka kelpaa pois heitettäväksi. Tuhoavia ajatusmalleja, pinttyneitä uskomuksia, ruostuneita toimintamalleja. Ihmisenä kasvaminen ja näistä turhista taakoista vapautuminen auttaa elämän haasteiden selättämisessä.
Rakkaudella Annu