Neurosonic-hoito

Kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tukena

Keholliseen stressiin on puututtava kehollisin keinoin

Jokaisen ihmisen elämässä on stressiä. Liiallisena se alkaa vaikuttamaan kehossa erilaisin oirein. Jotta kehollisesta stressitilasta pääsisi eroon, elimistössä olevaan epätasapainoon on vaikutettava fysiologisesti. Ajattelun avulla vaikuttaminen on paljon hitaampi prosessi, mikä johtuu aivojemme rakenteista, ensisijaisesti limbisen järjestelmän ja aivokuoren sekä aivojen etulohkojen välisistä yhteyksistä. Kun keho saadaan rauhoittumaan ulkoisen stimulaation avulla, ajattelun muutos stressitekijöiden suhteen on huomattavasti helpompaa.

Neurosonic-hoito ratkaisuna?

Neurosonic vaikuttaa kehon kautta rauhoittavasti autonomiseen hermostoon ja sitä kautta myös mieleen. Stressihormonien tuotanto vähenee, jolloin uneen liittyvät mekanismit palautuvat. Ihminen rauhoittuu ja nukahtaminen helpottuu. Yölliset heräämiset vähenevät ja unesta tulee sekä laadukkaampaa että palauttavampaa. Lihakset palautuvat rasituksesta nopeammin. Epämääräiset kivut helpottuvat ja ahdistus vähenee.  Aivosumu väistyy ja työteho paranee.

Värähtelyllä on useita vaikutuksia stressin lievityksessä

Värähtelyn vaikutus on helposti mitattavissa ja se näkyy mm. sykkeen alenemisena, sykevariaation kasvamisena, lihasten rentoutumisena, päänsärkyjen häviämisenä ja suoliston toiminnan normalisoitumisena.

Hoito ”tyhjentää pään”, rentouttaa tehokkaasti samalla kun vireystila paranee. Ahdistuneisuus, levottomuus ja jännitys lievittyvät, jolloin psyykkinen toiminta tehostuu. Tilaa jää erilaisille kokemuksille sekä luovuudelle.

Neurosonic on koettu hyödylliseksi esimerkiksi työpisteissä. Stressaavat tekijät elämässä eivät välttämättä muutu, mutta hoidon ansiosta niiden käsittelyyn saa lisää ”kuminauhaa”, eivätkä ne rasita enää samalla tavalla arjessa.

Miten stressi vaikuttaa kehossamme?

Negatiivisessa ja pitkään kestäneessä stressitilassa ihmisen elimistö ei toimi normaalilla tavalla. Stressi on aina uhka, jolloin keho asettuu ”taistele tai pakene” -tilaan. Fysiologisesti tämä tarkoittaa aivojen ja lisämunuaisen kuoren välisen HPA-akselin yliaktivoitumista. Keho tuottaa jatkuvasti liikaa kortisolia, joka on selviytymiseen liittyvä välittäjäaine. Myös adrenaliinitasot ovat liian korkealla.

Kehollinen stressi voi aiheuttaa epämääräisiä ja selittämättömiä psykofyysisiä kipuja, vatsaoireita, unettomuutta ja ahdistusta. Pitkäkestoinen stressi voi johtaa masennukseen välittäjäainemuutosten, psyykkisen paineen ja heikentyneen unen laadun myötä. Useimmiten koemme stressin psyykkisenä ilmiönä, emmekä välttämättä ajattele, että stressi on suurimmalta osin elimistössämme vaikuttava fysiologinen epätasapaino. Kehon tärkein tehtävä on elämän ylläpitäminen ja kaikki sitä uhkaava toiminta aiheuttaa meissä stressireaktioita yksilöllisellä tavalla.

Mihin kaikkeen Neurosonicista on haettu apua?

Jännittäminen ja ahdistuneisuus

Fibromyalgia

Erilaiset kivut (krooniset ja akuutit) migreeni, hermokivut, neuropaattiset kivut, niska- hartia ja päänsäryt

Korkea verenpaine

Puutuminen ja erilaiset neurologiset oireet

Osteoporoosin hoito

Palautumisen nopeuttaminen fyysisen rasituksen jälkeen

Stressiperäiset oireet

Erilaiset unihäiriöt

Turvotukset

Aineenvaihdunnan häiriöt, ummetus

Verenkierron ongelmat

Koliikki

Mielen erilaiset haasteet, masennus, pakko-oireet yms.

Nepsy-oireet

EDS:n hoito ja kuntoutus

Long covidin hoito

Stressiperäiset säryt lievittyvät

Kipu voi olla seurausta pitkittyneen stressin ja univajeen tuottamasta lihasjännityksestä sekä muutoksista keskushermoston toiminnassa, kudosten verenkierrossa ja nestekierrossa. Stressiperäisille kivuille on tyypillistä, että niille ei välttämättä löydy selittävää fysiologista vikaa tutkimuksista huolimatta.

Runsaan asiakaspalautteen perusteella teknologiallamme näyttäisi olevan nopea vaikutus erilaisissa kiputiloissa. Värähtely rentouttaa lihaksia, jolloin verenkierto ja happeutuminen paranee, samalla lihaskipu ja stressistä johtuvat selittämättömät kivut lievittyvät.

Syvän unen jaksot ja REM-uni lisääntyvät

Neurosonic lisää palautteen mukaan suurimmalla osalla syvän unen jaksoja sekä REM-unta. Useat alkavat nähdä enemmän unia. Noin 80 % Neurosonicia käyttävistä hyötyy merkittävästi jo 1–5 kerralla ja saa apua unihäiriöihin.

Asiakaspalautteen mukaan näyttäisi siltä, että värähtely vaikuttaa myös kehon sisäisen vuorokausikellon toimintaan, jolloin unen palauttavat jaksot siirtyvät enemmän alkuyöhön, jossa niiden kuuluu luonnollisesti ollakin.

Stressi häiritsee välittäjäaineiden toimintaa

Pitkäkestoinen stressi tuottaa elimistöön liikaa kortisolia, adrenaliinia ja muita vireystilaa aktivoivia välittäjäaineita. Tällöin nukahtaminen vaikeutuu tai estyy.

Palautuminen on sekä fyysistä että henkistä

Värähtely nopeuttaa tutkitusti palautumista. Sykevariaatio kasvaa, mikä on selkeä merkki kehollisen palautumisen edistymisestä.

Henkinen tai fyysinen ylivireys, ylikunto ja palautumisen ongelmat tuntuvat kehossa väsymyksenä, kipuina, fyysisenä ja henkisenä rasituksena, ahdistuneisuutena, lihasjännityksinä, levottomuutena ja mahdollisesti ajatusten virtana, jota on vaikea katkaista.

Ylivireys ja palautumisen ongelmat ovat aina merkki kehollisesta stressitilasta ja autonomisen hermoston häiriöstä, ja yleisesti siihen liittyy jonkinasteinen nukahtamisen ja unessa pysymisen häiriö.

Liiallinen fyysinen harjoittelu ja suhteessa vähäinen lepo tai pelkästään henkisesti raskas työ voivat aiheuttaa hermostollisen yliaktiivisuuden. Tämä kierre tulisi katkaista mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, sillä pitkittyessään nämä oireet vaativat myös pidemmän toipumisajan.

Kokonaisvaltaista hyvinvointia lahjaksi

Neurosonic-hoito on upea lahjaidea. Se sopii kaikille ja voin luvata, että kaikki pitävät siitä. Miellyttävä matalataajuinen värähtely saa mielen rauhoittumaan ja tekee keholle hyvää. Kukapa ei haluaisi pientä irtiottoa arjesta!

Lahjaideoita:

Postpartum-aikaan vauvan syntymän jälkeen

Polttareihin hemmotteluksi

Äitienpäivälahjaksi

Joululahjaksi

Onko sinulla kysyttävää?

Ota yhteyttä rohkeasti sähköpostitse annushemeikka@gmail.com

Tulen mielelläni työpaikan hyvinvointipäivään toiminnallisen, keho-mieliyhteyttä lisäävän kokonaisuuden kanssa, jossa samalla Neurosonicin käyttömahdollisuus.

Pienille ryhmille (2-6 hlöä) on mahdollista toteuttaa yksilöllinen hermoston tasapainottamiseen liittyvä ryhmävalmennus myös Toivon säde -hoitohuoneessa. Voit varata valmennuksen työtiimille, ystäväporukalle tai perheelle. Kysy tarjous!

Tiedustele myös Neurosonic-patjan viikkovuokrausta. Hinnat vuokraukselle:

150 €/ 1 vko

249 €/ 2 vko

350 €/ kk

Yrityksille 250 €/ 1vko (sis. kuljetuksen, ohjeistuksen ja tarvittaessa ohjauslaitteen)

Olen myös sertifioitu Neurosonic-jälleenmyyjä/-edustaja eli jos harkitset Neurosonic-patjan hankintaa, voin auttaa sinua. Ollaan yhteydessä!

Neurosonic-hoitojen hinnasto:

 

Yksittäinen hoito aina 35€

Neurosonic-sarjahoidot:

krt sarjahoito 150 € 
(30 €/hoito)

10 krt sarjahoito 199 € 
(19,90 €/hoito)

Autan sinua oikean hoitokokonaisuuden rakentamisessa tulosten takaamiseksi.

Hyviä tuloksia on saatu jopa viidellä hoitokerralla. Ostaessasi sarjahoidon, saat tarvittaessa tunnin yhdistelmähoidon kerralla.

Se ei kuitenkaan sovi kaikkiin kehon epätasapainotiloihin, vaan joissakin tapauksissa lyhyet hoidot ovat parempia. Niistäkin saa yhdistelmähoidoilla erittäin tehokkaita.

Toisinaan tarvitaan 1020 hoitokertaa, jolloin sarjakortin ostaessasi maksat yhdestä hoitokerrasta huomattavasti vähemmän.

Voimme auttaa kehoamme epätasapainosta tasapainoon. Usein käy niin, että hetkellisesti vointi näyttäisi menevän huonompaan suuntaan ennen kuin tasapainotila löytyy. 

Neurosonic-hoito nostaa pintaan sellaista kehon kuormaa, jonka on tarkoituskin nousta, jotta keho voi löytää tasapainon. Sinulla on hoitosuhteen ajan mahdollisuus viestiä kehon tuntemuksista ja ajatuksista, mitä hoitojen aikana mieleesi ja kehoosi nouseekaan. 

 

Olen sinua varten.

Annu Shemeikka